(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 18. 12. 2016.)
On selvää, että murhaaminen olisi Dishonored 2:ssa tyydyttävin ratkaisu. Tuokin vartija tuossa, helvettiäkö seisoo tiellä? Eikö sen voisi vain silpaista pois? Ja siviilitkin alkavat kirkua kun vähän vaan kuristaa jotakuta pimeällä kujalla. Jos niiltäkin lähtisi nirri, eivät olisi kiusaamassa rehellistä hiipparia.
Pelin alussa katala vallananastaja syöksee oikeamielisen keisarinnan vallasta. Pelaaja voi päättää pelaako hän keisarinnaa (joka on salaa superninja) vai tämän henkivartijaa. Pelissä ollaan siis oikealla asialla, perinnöllisen vallan puolesta, inhoja lurjuksia vastaan. Kenenkään ei pitäisi seisoa tällaisen tehtävän tiellä!
Yksi pahiksista jopa asuu modernistisessa talossa. Se varmempaa kierouden merkkiä popkulttuuri ei tunne.
Peli tarjoaa sarjan avoimia ympäristöjä joissa voi vaania vihollisia. Monet niistä saisi aika nopeastikin läpi, mutta pelin hauskuus piilee nurkkien nuohoamisessa. Usein lopputuloksena on tyhjä kenttä: Jokainen vihollinen on saatu tajuttomaksi ja kaikki keräiltävä kama on kerätty.
Dishonored 2:n pelaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja tyyntä mielenlaatua. Kuten monessa muussakin tämän lajityypin pelissä, siinä pärjää olemalla kärsivällinen ja tarkka. Tämä on tyylikäin tapa vetää peli läpi: Näkymättömänä varjona joka saa valtaistuimensa takaisin ilman että kukaan huomaa miten se tapahtui.
Keskeinen ero vastaaviin peleihin on kuitenkin siinä, että tässä piilee houkutus: Murhaamiseen on upea työkalupakki, ja koko arsenaalia haluaisi käyttää. Sitä olisi niin ihana päästä käyttämään. Mutta sellainen ei käy jos haluaa olla kunnollinen ja hoitaa kaiken mallikkaaseen loppuun.
Mikä pahinta, pelaaja voi tehdä kaiken oikein ja silti mokata. Dishonored 2:n todellinen koettelemus tulee, kun kenttä on saatu loppuun ja pelaaja kuvittelee ettei kukaan kuollut. Silloin peli kertoo, että kaksi ruumista. Pelaaja tuijottaa ruutua hämmästyneenä. Miten tämä on mahdollista? Missä vaiheessa? Kaiken piti olla hyvin… Oliko se silloin kun tyhmyyttään jätti ruumiin vesilätäkköön? Tukehtuiko raato? Voiko niin edes tapahtua?
Tämän tapahtuessa on selvää että täydellinen suoritus ei ole enää mahdollista. Silti pitäisi jaksaa jatkaa mallikkaalla linjalla eikä retkahtaa kiusaukseen ruveta joukkomurhaajaksi.
Peliä voi pelata kahdella eri tavalla, salaa hiiviskellen tai sarjamurhaajatyyliin. Valinta on hyvä, mutta vaihtoehtojen välillä on outo jännite, ikään kuin peli yrittäisi houkutella murhaajaksi samalla kun soimaa siitä.
Ehkä se on pelin idea. Kestääkö kärsivällisyys hoitaa hommat mallikkaasti vai tuleeko keisarinnasta tappaja?
Lopulta kärsivällisyydestä myös palkitaan. Erityisesti erilaiset tavat saada kenttien pääpahiksia hoideltua ilman tappamista ovat kekseliäitä ja paljon hauskempia kuin pelkkä puukottaminen. Yhdessä tapauksessa pitää juonia kreivin kaksoisolennon kanssa jotta tämä voisi ottaa kreivin paikan ja sen jälkeen syyttää alkuperäistä kopioksi.
Dishonored 2 julkaistiin 11.11.2016 (PC, PS4, Xbox One)