My friend Mike Pohjola has published a novel called (Gummerus, 2008), now reviewed in Turun Sanomat:
Kadonneet kyyneleet lomittaa kaksi tarinaa, jotka näyttävät olevan melko kaukana toisistaan mutta joissa molemmissa on suhteellisen paljon ongelmia – itse asiassa enemmän kuin pienet ihmiset tai olennot ovat valmiita murtumatta kestämään. Se kertoo palasia yksinäisen ja ahdistuneen Roosan ensimmäisestä yläkouluvuodesta ja ensimmäisestä vuodesta ilman isää. Koulu on tytön huolista silti pienin, sillä käytännössä Roosa on isän kuoleman myötä menettänyt molemmat vanhempansa: äiti hakee lohdutuksensa viinasta ja uudesta poikaystävästä ja jättää tyttärensä heitteille.
Roosan maailman tapahtumat sijoittuvat sen paremmin määrittelemättömään nyky-Suomeen ja varmasti voisivat tapahtua missä päin tahansa, mutta naantalilaiset tunnistanevat Nuhjalan sivukirjaston ympäristön.
Toisaalta kirjassa mennään aivan muualle, sukelletaan satuun, jonka todellisuus koostuu keijujen mikromaailmasta. Siellä päähenkilöksi nousee urhea omena-airis Punakaneli ystävineen. Yhdessä nämä kasvien nimikkohenget käyvät taistelua Ketoa diktaattorimaisin ottein hallitsevaa Tuonenkieloa vastaan, sillä sadussakin soditaan ja kuollaan.
Rinnakkaiset tarinat tukevat toisiaan hyvin, joskin maailmojen välisen yhteyden paljastaminen aloitetaan kovin myöhään. Vinkkejä lukijoille voisi jakaa aikaisemminkin, vaikka tarkimmat saattavat jotain jo alusta päätellä. Sopivan kaukana ja samalla lähellä oleminen on aina melkoista taiteilua.