Pikseliparatiisi: Kyberpunkin ihana optimismi

Pelaan paraikaa äskettäin ilmestynyttä Shadowrun Returns: Hong Kong -peliä. Sen kyberpunk-maailmassa jättimäiset korporaatiot hallitsevat maailmaa. Heillä on omat armeijat, linnoituksen kaltaiset pääkonttorit ja loputtomat työntekijöiden armeijat.

Pelin maailma on dystooppista retrofuturismia, joka osoittaa että eilispäivän pessimistit uskoivat sittenkin liikaa yritysten kykyyn jäsennellä yhteiskuntaa.

Shadowrun on alkujaan vuonna 1989 julkaistu suomeksikin käännetty roolipeli. Sen ideana on yhdistää kaksi genrefiktion perinteistä lajityyppiä, kyberpunk ja fantasia. Haltiat ja kääpiöt hakkeroivat tiensä lohikäärmeiden hallitsemien megakorporaatioiden sisäisiin verkkoihin.

Kyberpunkin kultaiset vuodet olivat 80-luvulla ja 90-luvun alussa. Se sijoittui lähitulevaisuuteen, ja vanheni kun maailma ajoi ohitse. Monet kyberpunkin kliseistä ovat nyt arkipäivää, mutta lajityyppi oli niin kiinni omassa ajassaan ettei se voinut kehittyä. Jos kyberpunkista ottaa pois kasari-meiningin, se on jo jotain muuta.

Tällä hetkellä videopelien maailmassa kyberpunkin puolesta liputtaa kaksi pelisarjaa. Ensimmäinen, Deus Ex, on lähtenyt post-kyberpunk-linjalle, jossa aiheet ovat tuttuja mutta tyyli on nykyaikaistettu. Uusissa Deus Ex -peleissä on kyberkäsiä ja lajityypille ominaista internationalismia, mutta käsitys internetistä ja sen ongelmista on tätä päivää, ei vuodelta 1989.

Toinen on Shadowrun-roolipelin pohjalta tehty Shadowrun Returns -sarja. Hong Kong on sarjan kolmas peli.

Erikoista kyllä, pelin maailmaa ei ole nykyaikaistettu ollenkaan. Se on aggressiivisen retrofuturistinen. Kaikki noudattaa vuoden 1989 näkemystä tulevaisuudesta. Haltiat ja örkit ovat koristeita, sillä maailmankuvan ytimessä on edelleen lajityypin perinteinen korporaattianarkia.

Maailma jäsentyy suuryritysten ympärille. Ne tapaavat keskittyä laiteteknologiaan, ja esimerkiksi Hong Kongia hallitsee yritysten edustajista koostuva neuvosto. Yrityksen työntekijänä oleminen vastaa kansalaisuutta. Ottaessaan monia valtion tehtäviä omakseen yritys alkaa kantaa vastuuta.

Nykypäivän yrityskuva vaikuttaa hyvin erilaiselta. Talvivaaran kaltaisen firman toimintamalliin kuuluu valtio, joka lopulta maksaa ympäristökatastrofin kustannukset. Brändikeskeiset firmat kuten Nike yrittävät ulkoistaa kaiken mahdollisen. Valtavat työntekijöiden armeijat eivät asu McDonald’s-monoliitissa, vaan ovat ripoteltuina Foxconnin, franchise-yrittäjien ja muiden alihankkijoiden keskuuteen.

Kyberpunkissa yritykset ylläpitävät rakenteita omaan laskuunsa. Tosielämässä ne hyödyntävät rakenteita tai niiden tarvetta tehdäkseen rahaa.